Mitä tulevaisuuden epävarmuus tarkoittaa sinulle?

4.9.2026
Kalle Saleva epävarma tulevaisuus

Mitä tulevaisuuden epävarmuus tarkoittaa sinulle?

Tulevaisuuden epävarmuus on ihan jokaisen meistä arjessa nykyään vahvasti läsnä. Tekoäly kehittyy uskomatonta vauhtia, poliittiset kriisit eivät ole vain ”kaukaisia juttuja siellä jossain” ja Suomen jonkunmoisen talouskasvunkin aikana yritykset vievät läpi muutosneuvotteluita.

Tässä maailmassa elämme, halusimme tai emme. Mutta mitä se tarkoittaa meille yksilöinä?

Tulevaisuuden epävarmuus tarkoittaa ikuista muutosta

Jo jonkun verran ennen oman työurani alkamista on puhuttu siitä, miten muutosvauhti maailmassa kiihtyy eikä muutos ole vieläkään osoittanut rauhoittumisen merkkejä. Päinvastoin – muutoksia tulee yhä enemmän ja ne ovat entistä suurempia. Ja muutos tarkoittaa, ettei tulevaisuudesta voi satavarmaksi tietää juuri mitään.

Jotkut asiat toki ovat todennäköisempiä kuin toiset, mutta jatkuva epävarmuus on osa tulevaisuuden arkea. Sure – emme ehkä muutaman vuoden sisään liiku lentävillä autoilla madonreikien läpi, mutta kaupan hyllyjä voi hyvin täyttää robotti. Molemmat näistä olivat yhtä lailla sci-fi kamaa vielä 60-luvulla – mahdottoman oloisia teoreettisia ideoita, jotka tuskin muuttuvat todeksi.

Mistä siis nyt tiedät, mikä on sci-fiä vaikka 10 vuoden kuluttua ja mikä ei? Mikä tekee jostain vielä toistaiseksi absurdista asiasta 20 vuoden sisään todennäköistä ja toisesta täysin tarpeetonta koko ongelman poistuttua kokonaan?

Et mistään. Ainakaan varmaksi. Siksi sinun pitää olla valmis muuttumaan.

Mitä tulevaisuuden epävarmuus tarkoittaa yksilölle?

Ikuinen muutos ja tulevaisuuden epävarmuus asettavat uusia vaatimuksia meille yksilöinä. Yuval Noah Harari totesi muutama vuosi takaperin, että ajatus yhdestä työstä, jota yksilö tekee koko elämänsä ajan, on auttamattoman vanhentunut. Vielä vanhempieni sukupolvi on pystynyt olemaan samassa työpaikassa tekemässä suurin piirtein samaa työtä koko työelämänsä, mutta esimerkiksi 10+ vuotta vanhemmat velipuoleni eivät.

Hararin mukaan tulevaisuuden kriittisin yksilön taito työelämässä on joustava mieli. Tämä tarkoittaa kykyä kasvattaa omaa resilienssiä ja sopeutumiskykyä vastaamaan alati kiihtyvään maailman muutokseen. Joustava mieli mahdollistaa uusien työskentelytapojen, teknologioiden ja jopa ammattien oppimisen, jolloin tulevaisuuden epävarmuus ei olekaan enää uhka, vaan mahdollisuus esimerkiksi edetä uralla ja tehdä jotain uutta, entistä arvokkaampaa työtä.

Mielen joustavuus ei kuitenkaan ole meille kaikille täysin luontaista. Esimerkiksi minulle itselleni olisi paljon luontevampaa opetella joku asia hyvin ja keskittyä siihen vaikkapa sitten koko työelämä. Harmi vain, että maailma ei toimi niin. Jos olisin päättänyt olla itse harjoittamatta resilienssiä ja pyrkinyt aktiivisesti oppimaan jatkuvasti jotain uutta, olisin todennäköisesti tällä hetkellä äärimmäisen hyvä suurtalouskokki – ja parin vuoden sisään työtön.

Miten varmistaa onnistuminen epävarmassa tulevaisuudessa?

Kuten Sherlock Holmes sanoi – it’s elementary, my dear Watson.

Onnistuminen vaatii jatkuvaa harjoittelua ja aloittelijan mielentilaa, jossa tyytyväisyyden sijaan tehtävänä on pyrkiä löytämään uusia tapoja kehittää omaa osaamista. Tämä puolestaan vaatii uteliaisuutta uusia asioita kohtaan ja uskoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin jatkuvan pelkäämisen sijaan.

Riippumatta roolistasi sinun tehtäväsi on varmistaa, että olet vähintään itse iskussa tulevaisuuden epävarmuuden edessä ja osaltasi mahdollistat saman ihmisille ympärilläsi. Tämä tarkoittaa todennäköisesti myös panostuksia muutosjohtamiseen.

  • Esihenkilönä olet sen lisäksi vastuussa siitä, että tiimisi on iskussa muutosten saapuessa.
  • Johtajana puolestasi vastaat siitä, että koko organisaatiosi on iskussa niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä.
  • Hallituksessa ja omistajana taas tehtävänäsi on varmistaa koko yrityksen strategian vastaaminen alati muuttuvaan maailmaan.

Sinulla on oman roolisi kautta yksi tai useampia vastuita tässä polussa, joista sinun tehtäväsi on pitää huolta. Yksikään lenkki ei saa päästä pettämään.

Epäonnistuessasi tyydyt nykytilaan. Silloin epävarma tulevaisuus on uhka, joka johtaa työttömyyteen, ulosottoon ja mihin pelkokuviin ikinä.

Onnistuessasi keskityt kasvuun ja vaivannäköön. Tällöin tulevaisuuden epävarmuus mahdollistaa kasvun ja uudet tulovirrat, jolla luodaan ylisukupolvista vaurautta ja rauhallisen mielen.

Valitse siis vaivannäkö ja onnistu. Jos se ei tapahdu ihan luontaisesti, niin sinun ei tarvitse jäädä yksin mielentilan muutoksen kanssa. Laita viestiä tai varaa aika meikäläisen kanssa, niin jutellaan tulevaisuudesta ja sen mahdollisuuksista!